Sivuston uutiset

Mielenkiintoisia työharjoittelupaikkoja tarjolla Turun saaristossa!

 
Kuva: Myöhänen Tytti
Mielenkiintoisia työharjoittelupaikkoja tarjolla Turun saaristossa!
Myöhänen Tytti - keskiviikko, 7 syyskuu 2016, 15:45
 

Tervetuloa hankkimaan mielenkiintoista työkokemusta eksoottisesti Turun Saaristoon vanhalle kalastajatilalle, höyrylaiva Ukkopekalle ja Loistonvartijan saarelle sekä Aurajokirannan musiikkisuviravintolaan ja yritystemme myynti- ja markkinointikonttoriin. 

Työharjoittelupaikkoja on ympärivuotisesti. Pääpainotteisesti kuitenkin kesällä. Työtä teemme reilusti ja reippaasti, iloisella ja hyvällä mielellä. Nautimme palvelemisesta ja asiakkaiden positiivisista palautteista. Työmme on monipuolista ja haastavaa. Asiakaskuntamme myös hyvin kansainvälistä. Yrityksissämme ovat käyneet lukuisat eri alojen työharjoittelijat. Sosiaalinen kanssakäyminen, joka on työharjoittelun yksi perustarkoituksista, nuoren henkilökuntamme kanssa onnistuu hyvällä ja positiivisella asenteella. Merkittävä osa kausityöntekijöistä on alan opiskelijoita. Myös monet työharjoittelijoistamme ovat myöhemmin saaneet meiltä vakituisen työpaikan.


TYÖHARJOITTLUPAIKKOJA LÖYTYY SEURAAVILLE ALOILLE: 

- matkailuala kokonaisuudessaan. Majoitus- ravintola - elämys- ja risteilytoiminta. Erityisesti kokki- ja tarjoilijaharjoittelijoille 
- myynti ja markkinointi 
- luonto- ja eräopastus 
- sähköinen viestintä 
- rakennus- ja huoltoala 
- merenkulkuala (kansimies- ja höyrykoneharjoittelijat) 


HERRANKUKKARO 

Suomen Paras matkailuyritys kilpailun voittaja 2010 (MEK)

Palkittu mm. kestävästä kehityksestä, ympäristövastuusta ja lähiruoan käytöstä 

- avoinna ympäri vuoden 
- Naantalin Rymättylässä ( 39 km Turusta ) 
- Vanhalle kalastajatilalle rakentautunut kokous- ja virkistyspaikka 

Ruokapalveluja, luontoaktiviteetteja, 4 savusaunaa, 100 majoituspaikkaa, 5 kokoustilaa, saaristolaisruokaa 
- Harjoittelijoille järjestämme majoituksen ja täyden ylöspidon 


HÖYRYLAIVA UKKOPEKKA 

Valittu mm Suomen parhaaksi kesämatkailutuotteeksi. 

Kotisatama Turun Aurajoki. 
- Risteilee äitienpäivästä elokuun loppuun, Naantaliin ja illallisristeilyille Loistokarin saarelle Airistolle 
- Suomen viimeinen säännöllistä reittiliikennettä purjehtiva höyrylaiva 199 matkustajapaikkaa. Ravintola sekä lapsille puuhahuone 

Harjoittelupaikkoja kansimiehille/naisille, höyrykonemieheksi, keittiöön, tarjoiluun ja lasten puuhahuoneeseen sekä huoltomieheksi. 
- Kokemus ja elämys, joka monelle ei ole mahdollista. 


VAAKAHUONEEN PAVILJONKI 

Valittu Turun viihtyisimmäksi kesäterassiksi. 

Aurajokirannassa , Suomen vanhimmassa peltihallissa sijaitseva 500 -paikkainen suviravintola, joka on Suomen ainoa joka ilta elävää, kansainvälisen tason musiikkia tarjoava erikoisuus. Asiakaskunta erittäin kansianvälistä. Vaakahuoneella on 5 ravintolaa. A la carte-, saaristolaisbuffa- ja pizzeriaravintolat. Kahvila sekä Jäätelöpiha. 

- Avoinna vapusta elokuun loppuun. Joka päivä ja ilta. 
- Kesän mittaan erilaisia ohjelmatilaisuuksia. 
- Harjoittelumahdollisuudet kaikkiin ravintola-alan töihin. Myös ilman kokemusta. 
- Sesonkihenkilökunta 90% opiskelijoita. Myös ulkomaalaisia. 


LOISTOKARIN SAARI 

Keskellä Airistoa sijaitseva vanha loistonvartijan pieni loistonvartijan saari, jonka laituriin höyrylaiva saapuu viitenä iltana viikossa. Saaren väki savustaa ja loimuttaa kalaa sekä valmistaa grillissä tuotteita vierailijoille, jotka ruokailun päätteeksi osallistuvat laituritansseihin. 

Harjoittelijalla mahdollisuus asua Loistonvartijan vaatimattomassa mökissä. Työkavereina Loistokarin akka ja ukko. Ruoanlaittokokemus ei välttämätöntä, mutta eduksi. 


YRITYSTEMME MYYNTIKONTTORI 

Sijaitsee Aurajokirannassa Ukkopekan lähtösatamassa, Vaakahuoneen yhteydessä. Myynnin ja markkinoinnin keskipiste, jossa harjoittelijat pääsevät oppimaan kärkituoteyritysten toimintaformaatin. 


LISÄÄ TIETOA:

www.herrankukkaro.fi

www.ukkopekka.fi

www.vaakahuone.fi


MITEN TOIMIT:

Täytä hakemus osoitteessa:

digiumenterprise.com/answer/